Laurie Holden

Keskustelua tv-sarjan naisnäyttelijöistä.

Valvojat: Siru84, Loving Dead

Laurie Holden

ViestiKirjoittaja Siru84 » 09 Marras 2013, 05:29

Kuva

Heather Laurie Holden (s. 17. joulukuuta 1969 Los Angeles, Kalifornia)[1] on yhdysvaltalais-kanadalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan erityisesti roolistaan Marita Covarrubiuksena televisiosarjassa Salaiset kansiot. Hän vieraili sarjassa sen neljännestä tuotantokaudesta eteenpäin yhteensä kymmenen jakson verran. Salaisten kansioiden lisäksi Holden on näytellyt muissakin televisiosarjoissa, ja hän on esimerkiksi esittänyt pääosaa televisiosarjassa Seitsemän rohkeaa miestä (1998). Holden on luonut uraa myös valkokankaan puolella. Hän on muun muassa näytellyt Jim Carreyn kanssa vuoden 2001 elokuvassa The Majestic sekä esittänyt Cybil Bennetiä vuoden 2006 kauhuelokuvassa Silent Hill. Holden syntyi Yhdysvaltain Los Angelesissa, mutta kasvoi Kanadassa. Hänellä on maiden kaksoiskansalaisuus. Hän on opiskellut muun muassa UCLA-yliopistossa. Holdenin isäpuoli on ohjaaja Michael Anderson.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Laurie_Holden

Keskustelua näyttelijästä tässä topicissa.
Avatar
Siru84
Group Leader
Group Leader
 
Viestit: 253
Liittynyt: 08 Marras 2013, 03:03

Paluu Naisnäyttelijät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron